sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Oi kuusipuu


Tänä vuonna meillä oli ekan kerran joulukuusi omassa kodissa. Kuusi haettiin appiukon metsästä ja ihan nätti puu löydettiin. Kuusen alle virkkasin pienen valkoisen maton. Koristelu jäi ehkä vähän vaatimattomaksi ja ensi vuodeksi on vara kasvattaa koristevalikoimaa.


Jotain ehdin askarrella kuuseen itsekin. Kakkupaperista tein pieniä tötteröitä, jotka koristelin muovikristalleilla. Herttaisten nuottipaperienkelien ohje löytyi Kaikkien aikojen Joulu-lehdestä. 




Ison kuusen lisäksi ruokailutilan nurkissa oli kaksi valaistua pikkukuusta sinkkiämpäreissä tunnelmaa luomassa.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulutunnelmaa

Tässä vielä muutama kuva jouluisista askarteluista ja muista:


Piparkakkutalo on koristeita myöten kallellaan vähän joka suuntaan, mutta ei ole ainakaan toistaiseksi romahtanut...Pihamaalla siesoskeleva perheemme oli suuri ilon aihe tytölle :)


Tytön isänsä kanssa leipoma pullaukko oli niin hellyyttävä, että pääsi kiikkumaan keittiön jouluverhon reunasta.


Pari vuotta sitten huovuttamani tonttu istuskelee tänä vuonna rennosti sohvan käsinojalla, kun tyttö ymmärtää jo antaa sillekin kohtalaisen joulurauhan. Tähän mennessä ainoastaan toisen kengän koristenappi on salaperäisesti näperrelty roikkumaan puoli-irralleen...



Jouluisen kukka-asetelman tein vanhaan käymissankoon, joka olisi toki itsessäänkin ollut hyvin sievä ja jouluinen :D, mutta päädyin naamioimaan sen lahjapaperilla.

Lisäksi joulukukkina on pakollisia hyasintteja, koska se on jouluntuoksuista oma suosikkini.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Serkkutyttöjen joulusukat


Tänä vuonna meidän jouluaattoon kuuluu joulupukin vierailu ekan kerran sitten oman lapsuuteni. Ajattelin kuitenkin jakaa tytön pakettitulvaa niin, että yhden paketin tonttu käy tuomassa jo aaton vastaisena yönä takanreunalta roikkuvaan joulusukkaan. Joulua täällä viettää oman tytön lisäksi neljän ja puolen kuukauden ikäinen serkkutyttö, jonka oli tietenkin saatava omansa. Ompelin joulusukat huopaneuloksesta, joulukankaista ja koristenauhoista. Nimikyltit tein valmiista huopasydämistä, joihin kirjoitin nimet kohotekstiiliväreillä.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Joulusydämiä

Sydän on helppo ja kaunis aihe joulukoristeisiin ja olenkin käyttänyt sitä monessa jutussa. Tässä viimeisimpiä askarteluja aiheen tiimoilta:

Suureen sohvatyynyyn ompelin jouluisen päällisen neuloksesta ja huopakankaista.


Keittiön pikkuhyllyn päälle askartelin laatikon joulukorteille.Alapuolella olevasta tangosta roikkuu myös erilaisia sydämiä.


Loput siskoni tuomat katinliekot käytin pikkukransseihin, jotka ripustin eteisen välioven lasiruutuihin. Tein ensin renkaan rautalangasta ja sen ympärille kiedoin liekoa ja kiinnitin vihreällä kukkarautalangalla. Kranssien keskelle ompelin joulukankaista sydämiä.



torstai 15. joulukuuta 2011

Kolme kuusta


Viime joulun jälkeen hamstrasin muistaakseni Tiimarin alekorista kolme joulukuusiaihiota hintaan 70 senttiä kappale. Niistä askartelin tällaiset koristeet keittiön yläkaappien päälle. Käytin valmiita koristeita ja liimaa eli ihan helppo ja pikainen juttu tämä, mutta pirtsakathan näistä tuli.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Risukranssi jouluisena


Aikaisemmin tekemäni risukranssi ruokapöydän päällä sai jouluisen ilmeen valmiilla koristeilla. Kiinnitin lumihiutaleet, kulkuset ja puusydämet ohuella metallilangalla.


perjantai 9. joulukuuta 2011

Joulupuu


Muokkasin aiemmin virittelemäni oksa-asetelman nyt jouluisempaan asuun. Osa koristeista oli valmiita, joihin kiinnittelin erilaisia ripustusnauhoja. Paperikoristeet askartelin itse vanhan kirjan sivuista. Äitini oli lainannut minua varten "Kirjan uusi elämä"-nimisen kirjan (Thompson Jason 2011), josta löytyikin paljon mielenkiintoisia ideoita. Tähän kokeilin niistä kahta palloa ja tähteä.




Alla oleva koriste on käsityämyyjäisistä ostettu rintakoru. Se oli jo käytössäkin, mutta liimaus petti ja korjattuani sen, huomasin sen sopivan tuonne niin kivasti, että olkoon joulunajan siellä.


Nämä jouluiset oksat ovat suosikkikoristeeni täällä. Tästä tuli mielestäni niin pirteä ja hauska kokonaisuus.


keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Jouluvalmisteluja


Viime vuonna askartelin ja laitoin joulujuttuja aika hillitysti. Ehkä osittain siksi, että emme viettäneet aattoa kotona ja muutenkaan innostus ei ollut erityisen suuri. Joulun jälkeen aloin melkein harmitella asiaa ja hamstrasinkin koristeita ja materiaaleja alennusmyynneistä tammikuussa.

Tänä vuonna tunnelma on aivan toinen ja olen suunnitellut kaikenlaista jo ehkä vähän liikaakin. Nyt aatto vietetäänkin isommalla porukalla täällä. Ehkä keväällä odotettavissa oleva perheenlisäyskin on saanut aikaan vähän yliampuvia joulunlaittofiiliksiä.


Askartelut aloitettiin jouluisista magneeteista, joilla joulukalenterit kiinnitetiin jääkaapinoveen. Tein nämä tytön avustuksella aaltopahvista ja softiksesta. Koristelut tein kankaalle tarkoitetulla kohovärillä, joka toimikin tässä hyvin. Hauskaa seurata, millaista iloa perinteinen kuvakalenterikin voi tuottaa kohta parivuotiaalle.



Adventtikynttilät ympäröin katinliekosta tekemälläni kranssilla. Katinliekoa en ollut käyttänyt ennen, enkä olisi nytkään, ellei siskoni olisi lahjoittanut pussillista synttärilahjaksi, kun oli voivotellut ettei sitä löydy mistään. Lieko olikin helppo ja kaunis materiaali. Tämän kranssin tein kietomalla ensin yhden pitkän lieon ympyräksi ja kieputtamalla sen ympärille lisää liekoa ja ohutta metallilankaa. Koristeeksi lisäsin helmiä. Kynttilöiden numerolaput pika-askartelin tiimarin valmiista piparikorteista, joihin lisäsin vaan numerot.

Taustalla olevaan kehykseen laitoin jouluisen kankaan, joka on vanha pöytäliina ja Isoäidin perintöä.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Rullaverho


Ennen joulujuttuja esittelen tällaisen perusverhon, jonka ompelin keittiöön jo loppukesästä. Se jäi silloin laittamatta tänne. Nyt joku oli kysellyt lastenhuoneen verhoista ja ajattelin kertoa tässä, miten olen nämä tällaiset ommellut. Kuva on huono, kun ulkoa tuleva valo heijastuu verhon läpi enemmän kuin oikeasti. Oikeasti verho ei siis ole ihan näin läpikuultava. Kangas on pellavaa.

Verho on suorakaiteen muotoinen kappale, joka on siis ikkunan levyinen tai vähän leveämpi. Lastenhuoneen verho on niin pitkä, että sen voisi halutessaan rullata peittämään ikkunan. Tämä keittiönverho taas on lyhyempi eikä sitä siis ole tarkoituskaan avata. Ylhäällä on kuja verhotankoa varten. Sivuille olen ommellut kaksiskertaiset päärmeet niin, että reuna on siisti myös nurjalta, kun se rullauksen kohdalla näkyy etupuolelle.


Helman olen rullannut kangaspakan sisällä olevan pahviputken ympärille. Niitä saa ainakin täällä paikallisesta kangaskaupasta ilmaiseksi. Lastenhuoneen verhoissa ei ole rullan sisällä mitään ja silloin rullaukset roikkuvat hieman rennommin. Jos haluaa jämäkän reunan, niin tämä on hyvä keino. Pahvirulla ei ole koko verhon levyinen, mutta pitää rullan silti hyvin koossa.

Verhon kannattimiksi sopii mikä tahansa nauha tai vastaava. Tässä ompelin irralliset "vyöt", joiden toisissa päissä on napit ja toisissa napinläpiä. Näitä kannatinvöitä ei ole siis kiinnitetty mitenkään verhoon. Ne on vaan kierretty verhon ja verhotangon ympäri.



Itse olen mieltynyt näihin rullaverhoihin, koska niillä saa helposti persoonallista ilmettä tällaisiin kappa-tyylisiin verhoihin ja ne on kuitenkin hyvin nopea valmistaa.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Syysjuttuja terassille


Väkertelin metsänantimista terassille syksyisiä koristuksia, jotka saa kohta muuteltua jouluisiksi versioiksi pienillä lisäyksillä.



Ekan kerran kokeilin askarrella naavasta. Kivan näköisiä sydämmiähän siitä syntyi ovikranssiin metallilangan avulla.


perjantai 11. marraskuuta 2011

Risukranssi


Kokeilin elämäni ensimmäisen kerran risutöitä ja askartelin ruokapöydän päälle koivunrisuista ison kranssin. Tekniikkaan katsoin vinkkejä jostain risutyökirjasta jo aiemmin kesällä.


Tontin laitamilla, kaupungin puolella tosin, oli sopivasti suuri kasa kaadettua pusikkoa, mukana myös koivuja. Käytin koivujen ohuimpia oksia ja etsin mahdollisimman risuisia, siis monihaaraisia yksilöitä. Ison kasan niitä saikin kerätä ja lisää piti käydä hakemassa kahdesti, että kranssista tuli tarpeeksi paksu. Sidoin ensin ison kranssin pidemmistä oksista ja kiinnitin siihen lyhyempiä ja ohuempia risuja rautalangalla. Kranssin ympärille kiedoin vielä ohutta metallilankaa, johon pujoteltiin yhdessä tytön kanssa valkoisia ja kirkkaita helmiä.


Koristeeksi laitettiin käpyjä, joita tyttö oli kerännyt mummun kanssa ja muovikristalleja. Lähempänä joulua on tarkoitus täydentää koristelua jollain jouluisella.
Kranssi roikkuu pöydän päällä olevasta lampusta pellavanauhoilla. Lamppu ei ehkä ole paras tuohon keskelle, mutta menettelee.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Dyykattu tuoli

Olen monesti sisustuslehtiä ja -blogeja lukiesani ihmetellyt, missä ovat ne roskalavat ja -katokset, josta voi löytää kunnostamisen arvoisia huonekaluja. Olen pitänyt silmäni auki ja vihdoin alkusyksystä ensimmäinen aarteeni odotti minua siskoni perheen kerrostalon roskakatoksessa. Kyseessä oli ihan tavallinen rottinkituoli, joka ei ole arvokas eikä muutenkaan erikoinen, mutta pakkohan se oli kiikuttaa peräkonttiin, kun vihdoinkin jotain löytyi.



Nyt tuolille löytyi sopiva paikka, kun Fatboy siirtyi tytön huoneeseen sadunlukutuoliksi ja peuhauspaikaksi. Rottinkituoli pääsi siis takkanurkkaukseen koettuaan ensin muodonmuutoksen.

Korjasin ainoan katkenneen riman köynnöskukan tueksi tarkoitetulla bambukepin pätkällä. Kahdesta kohdasta tuolin sidonnat kaipasivat liimausta. Sitten hioin vähän lakkapintaa ja maalasin tuolin mustaksi spraymaalilla. Ensin harkitsin tietenkin perinteistä valkoista, mutta onneksi päädyin mustaan, sillä tästä tuli aika kivan näköinen. Istuintyynyn tein vanhasta fleecehuovasta, jumppa-alustasta ja jämä vanulevystä, jotka päällystin vanhalla paksusta puuvillasta tehdyllä pussilakanalla. Todellinen kierrätysteema siis!


Pehmusteeksi lisäsin vielä tyynyn, jonka ompelin kirppikseltä ostetusta palmikkoneulepaidasta. Lampaantalja on tytön vauva-ajalta ja odotti toimettomana kaapissa. Villainen salomoninsolmu-peitto on anopin virkkaama. Ihanan pehmeä ja talvinen lopputulos!




Tuoli on ehkä hivenen pieni tähän paikkaan, mutta nätti ja mukava istua, joten olkoon nyt ainakin toistaiseksi tuossa. Koko homma tuli maksamaan noin 7 euroa, kun tuoli dyykattiin ilmaiseksi, maalit maksoivat 6,90 ja tyynyn neule oli "sullo eurolla muovikassiin niin paljon kuin mahtuu-satsista". Loput tarvikkeet löytyivät kaapeista. Kyllä tässä nyt kelpaa vaikka lueskella takkatulen lämmössä.