perjantai 18. marraskuuta 2011

Syysjuttuja terassille


Väkertelin metsänantimista terassille syksyisiä koristuksia, jotka saa kohta muuteltua jouluisiksi versioiksi pienillä lisäyksillä.



Ekan kerran kokeilin askarrella naavasta. Kivan näköisiä sydämmiähän siitä syntyi ovikranssiin metallilangan avulla.


perjantai 11. marraskuuta 2011

Risukranssi


Kokeilin elämäni ensimmäisen kerran risutöitä ja askartelin ruokapöydän päälle koivunrisuista ison kranssin. Tekniikkaan katsoin vinkkejä jostain risutyökirjasta jo aiemmin kesällä.


Tontin laitamilla, kaupungin puolella tosin, oli sopivasti suuri kasa kaadettua pusikkoa, mukana myös koivuja. Käytin koivujen ohuimpia oksia ja etsin mahdollisimman risuisia, siis monihaaraisia yksilöitä. Ison kasan niitä saikin kerätä ja lisää piti käydä hakemassa kahdesti, että kranssista tuli tarpeeksi paksu. Sidoin ensin ison kranssin pidemmistä oksista ja kiinnitin siihen lyhyempiä ja ohuempia risuja rautalangalla. Kranssin ympärille kiedoin vielä ohutta metallilankaa, johon pujoteltiin yhdessä tytön kanssa valkoisia ja kirkkaita helmiä.


Koristeeksi laitettiin käpyjä, joita tyttö oli kerännyt mummun kanssa ja muovikristalleja. Lähempänä joulua on tarkoitus täydentää koristelua jollain jouluisella.
Kranssi roikkuu pöydän päällä olevasta lampusta pellavanauhoilla. Lamppu ei ehkä ole paras tuohon keskelle, mutta menettelee.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Dyykattu tuoli

Olen monesti sisustuslehtiä ja -blogeja lukiesani ihmetellyt, missä ovat ne roskalavat ja -katokset, josta voi löytää kunnostamisen arvoisia huonekaluja. Olen pitänyt silmäni auki ja vihdoin alkusyksystä ensimmäinen aarteeni odotti minua siskoni perheen kerrostalon roskakatoksessa. Kyseessä oli ihan tavallinen rottinkituoli, joka ei ole arvokas eikä muutenkaan erikoinen, mutta pakkohan se oli kiikuttaa peräkonttiin, kun vihdoinkin jotain löytyi.



Nyt tuolille löytyi sopiva paikka, kun Fatboy siirtyi tytön huoneeseen sadunlukutuoliksi ja peuhauspaikaksi. Rottinkituoli pääsi siis takkanurkkaukseen koettuaan ensin muodonmuutoksen.

Korjasin ainoan katkenneen riman köynnöskukan tueksi tarkoitetulla bambukepin pätkällä. Kahdesta kohdasta tuolin sidonnat kaipasivat liimausta. Sitten hioin vähän lakkapintaa ja maalasin tuolin mustaksi spraymaalilla. Ensin harkitsin tietenkin perinteistä valkoista, mutta onneksi päädyin mustaan, sillä tästä tuli aika kivan näköinen. Istuintyynyn tein vanhasta fleecehuovasta, jumppa-alustasta ja jämä vanulevystä, jotka päällystin vanhalla paksusta puuvillasta tehdyllä pussilakanalla. Todellinen kierrätysteema siis!


Pehmusteeksi lisäsin vielä tyynyn, jonka ompelin kirppikseltä ostetusta palmikkoneulepaidasta. Lampaantalja on tytön vauva-ajalta ja odotti toimettomana kaapissa. Villainen salomoninsolmu-peitto on anopin virkkaama. Ihanan pehmeä ja talvinen lopputulos!




Tuoli on ehkä hivenen pieni tähän paikkaan, mutta nätti ja mukava istua, joten olkoon nyt ainakin toistaiseksi tuossa. Koko homma tuli maksamaan noin 7 euroa, kun tuoli dyykattiin ilmaiseksi, maalit maksoivat 6,90 ja tyynyn neule oli "sullo eurolla muovikassiin niin paljon kuin mahtuu-satsista". Loput tarvikkeet löytyivät kaapeista. Kyllä tässä nyt kelpaa vaikka lueskella takkatulen lämmössä.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Heijastimia


Parivuotiaalle tyttöselle askartelin synttärilahjaksi oman tyttöni innokkaalla avustuksella kaksi kissa-heijastinta. Toinen on rintamerkkineulalla kiinnitettävä ja toinen roikkuva kaksipuolinen versio. Materiaaleina on huopakangasta, heijastinkangasta, pitsinauhaa ja muovisilmiä.



Valoa syyspimeään


Olen jo viritellyt muutamia tunnelmavaloja , koska ne ovat niin kivan näköisiä syyshämärässä. Tähän oksa-asetelmaan sain idean Hetki uneksien-blogista. Oman versioni tein olkkarin hyllylle television yläpuolelle. Toiselle hyllylle tein Marimekon Lumimarja-kankaasta sisustustaulun ja oksa-jutussa tavoittelin samaa henkeä.


Vaunulenkillä bongattiin ojanpenkalta sopivia risuja, jotka maalasin vanhojen spraymaalien jämillä valkoisiksi. Yllättävän paljon maalia tarvittiin, kun halusin lopputuloksesta ihan valkoisen. Oksat tökin merisuolaan, Kiitos vinkistä Hetki uneksien blogin Satsuma! Oksien juureen lisäsin vanhat helmijouluvalot. Niiden lampuista suurin osa on palanut, eikä vaihtolamppuja ole, mutta tässä tarkoituksessa ne toimivat vielä kivasti. Lähempänä joulua ajattelin lisätä vielä jotain koristeita.


Toinen yksinkertainen, mutta kaunis tunnelmavalo syntyi opiskeluaikoina tekemäni astiakaapin päälle valmiista valkoisesta kranssipohjasta ja minivalosarjasta.