lauantai 17. elokuuta 2013

Terassin lankkupöytä


Heti aluksi uutta lasiterassia suunnitellessamme päätimme, että sinne tulee kunnon ruokapöytä tuoleineen. Monia vaihtoehtoja suunniteltiin, mutta päädyimme tekemään pöydän itse. Sattumalta miehelläni oli varastossa ylimääräinen ruokapöydän jalkasarja, jonka ympärille tämä sitten suunniteltiin.


Tuolit löytyivät viime syksynä alesta ja pöytä mitoitettiin niille sopivaksi. Kansi tehtiin höyläpinnalla olevista leveistä lankuista. Ideana oli, että pinta saa jäädäkin hieman karkean näköiseksi eikä lankkujen mahdollinen taipuilu myöhemmin haittaa vaan kuuluu tyyliin. Kannen lankut ruuvattiin ja liimattiin yhteen tukipuiden avulla ja jalat kiinnitettiin siihen. Pöytä on tosi massiivinen ja sen verran painavakin siitä tuli, että naapurin isäntä piti huutaa avuksi, että se saatiin käännettyä pystyyn.



Hioin lankkujen pinnasta pahimmat epätasaisuudet hiomakoneella. Jalat oli petsattu ruskeaksi, joten hioin ne ja maalasin valkoisella. Kansikin oli tarkoitus vetää samalla maalilla, mutta onneksi viimetipassa vaihdettiin suunnitelmaa. Lankkujen pinta näytti niin kauniilta, että päädyin käsittelemään sen valkoisella kuultavalla puunsuojalla. Sopivan sävyn saamiseksi vaadittiin kolme käsittelykertaa. Lopuksi lakkasin pinnan käytännöllisyyden vuoksi.




Mielestäni tästä tuli todella kaunis ja ihan sitä tyyliä, jota haettiinkin. Pöytä mitoitettiin niin leveäksi, että tarvittaessa päätyihin mahtuu useampia lisätuoleja. Testattu on jo kahdella rinnakkaisella syöttötuolilla ja hyvin mahtuivat serkukset syömään!

2 kommenttia: